Talkootyöllä merkittävä rooli
Urheilutoiminnan ammattimaistumisesta huolimatta talkootyöllä on edelleen merkittävä rooli urheiluseurojen arjen pyörittämisessä ja rahoittamisessa. Talkootyöllä tarkoitetaan ilman korvausta tehtävää jokamiehentyötä, joka voi perustua joko talkoolaisten vapaaehtoisuuteen, sopimukseen tai seuran sääntöihin kirjattuun kohtuulliseen talkootyövelvoitteeseen.
Talkootyö voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: 1) yhdistyksen hyväksi tehtävään vastikkeettomaan talkootyöhön ja 2) ulkopuolisen tahon teettämään vastikkeelliseen talkootyöhön. Molempiin talkootyömuotoihin liittyy sekä verotuksellisia että työoikeudellisia seikkoja, jotka urheiluseuran tulee ottaa huomioon talkoita järjestäessään.
Talkootyö teetettävissä ilman työnantajavelvoitteita ja veroseuraamuksia
Urheiluseura voi hyödyntää toimitsijatehtävien, kahvilamyynnin ja turnausjärjestelyjen kaltaisissa seuran toimintaan liittyvissä tehtävissä vastikkeetonta talkootyövoimaa ilman työnantajavelvoitteita ja veroseuraamuksia. Talkoolaiset toimivat yleensä seuran laatiman aikataulun ja ohjeistuksen mukaisesti eikä heidän asemansa usein poikkea työsuhteessa olevista työntekijöistä muuten kuin työn vastikkeettomuuden osalta.
Talkoolaiselle on mahdollista maksaa päiväraha sekä majoitus- ja matkakorvaukset verovapaasti eikä ilmaisen lounaan ja pullakahvien tarjoaminenkaan vielä lähtökohtaisesti täytä vastiketunnusmerkkiä. Esimerkiksi talkoolaiselle kiitokseksi annettavalla tapahtumalipulla voi kuitenkin olla saajalleen jo sellaista rahallista arvoa, ettei kyse ole enää talkootyöstä, vaan rahanarvoinen etu verotetaan talkoolaisen elinkeinotulona ja seuran saatetaan katsoa toimivan työnantaja-asemassa.
Myös harrastusmaksujen alentaminen, merkittävien koulutuskustannusten kattaminen tai rahanarvoisten luontoisetujen antaminen korvaukseksi talkootyöstä aiheuttavat saajalleen verovelvollisuuden.
Vastikkeellisten talkootöiden tekeminen
Seuratoimijat voivat tehdä myös vastikkeellisia talkootöitä ulkopuoliselle taholle. Esimerkiksi vuosittaiseen ruokakaupan inventaarioon osallistumisesta, joulukorttien lajitteluavusta tai kertaluontoisesta toimistotilan purkutyön hoitamisesta maksettava vastike on urheiluseuralle verovapaata tuloa.
Vastikkeellisen talkootyön verovapaus edellyttää, että toiminta on pienimuotoista ja satunnaista eikä siihen osallistuminen vaadi talkoolaisilta erityistä ammattitaitoa – ratkaisussa KHO 2008:84 korkein hallinto-oikeus katsoi, että toiminnan jatkuvuus, pitkäkestoisuus, kilpailuolosuhteet ja tuottojen suuri määrä huomioon ottaen yleishyödyllinen urheiluseura oli verovelvollinen teatterin naulakkopalvelun hoitamisesta saamistaan tuloista.
Myös ulkopuoliselle taholle tehtävät talkoot on tarkoitettu tulevan seuran yhteiseksi hyväksi ja talkootyön verovapaus edellyttää, ettei talkoovastiketta jaeta vain talkoisiin osallistuneiden kesken. Verottaja on kuitenkin katsonut, että talkoista hyötyvä taho voidaan tapauskohtaisesti käsittää myös urheiluseuraa pienempinä yksikköinä. Esimerkiksi jos seuran yksittäinen joukkue ottaa yksin vastattavakseen talkootyön tai kahvilatoiminnan pyörittäminen on vain yhden lajijaoston vastuulla, talkoista saatu etu voidaan korvamerkitä koko seuran sijaan kyseiselle joukkueelle tai jaostolle.