Konkariasianajajan kynästä on juttusarja, jossa asianajotoimistomme perustajaosakas Esa Puranen pohtii ajankohtaisia ilmiöitä ja oikeudellisia asioita rennolla tyyllillään painavaa asiasisältöä unohtamatta.
Jos on kansan keskuudessa aina ihmetelty, miten rehellisyys pystytään tunnistamaan, kun esimerkiksi ministeriltä edellytetään perustuslain 60 §:n 1 momentin mukaan tällaista ominaisuutta, niin nyt on oikeuskansleri puhua pukahtanut asian selväksi. Päätöksessään nro 882/1/2019 hän toteaa, että kansanedustaja Antti Kaikkosen kohdalla ei ole ilmennyt perustuslain 60 §:n 1 momentista johtuvaa oikeudellista estettä nimitykselle ministerin tehtävään. Perustelu on seuraava:
”Kansanedustaja Kaikkonen on syyllistynyt vuosina 1998-2009 luottamusaseman väärinkäyttöön, josta hänet on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rikoksen luonne ja yhteys poliittiseen toimintaan sekä siitä tuomittu rangaistus ovat omiaan antamaan aihetta kantelussa esitetyille kysymyksille. Toisaalta teko on ollut kertaluontoinen, sen päättymisestä on kulunut noin kymmenen vuotta eikä tiedossa ole, että Kaikkonen olisi sen jälkeen syyllistynyt rikoksiin.”
Tapauksen kannalta on erittäin tähdellistä se, että viiden kuukauden pituinen vankeusrangaistus, joka tietysti ensikertalaisen kohdalla on aina ehdollinen, ei poista henkilöltä statusta ”rehelliseksi tunnettu”. Tämän oikeuskanslerinviraston ratkaisun yleinen merkitys on ennen muuta siinä, että nyt jokainen viiden kuukauden linnatuomion saanut voi perustelluin syin pitää itseään rehelliseksi tunnettuna. Perustuslain 6 §:n mukaan nimittäin kansalaiset ovat yhdenvertaiset lain edessä, joten oikeuskanslerin kannanotolla on nyt yleispätevä merkitys.
Toinen pointti, johon väistämättä kiinnittyy huomio oikeuskanslerin ratkaisuperusteluissa on se, että yksitoista vuotta yhtäjaksoisesti kestänyt luottamusaseman väärinkäyttö (vuodet 1998-2009) on rikoksena kertaluontoinen. Jos tätä nyt verrataan mihin tahansa muuhun 10-vuotisjaksoon ihmisen elämässä, niin mistään muusta asiayhteydestä on vaikea löytää kertaluontoisuutta näin pitkälle jaksolle. Otetaan nyt esimerkiksi 10 vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut sairaus. Aniharva voisi nimittää tätä kertaluontoiseksi, lääketieteen terminologiassa akuutiksi sairaudentilaksi. Taikka kymmenen vuotta kestävä rahapula. Vaikea on ajatella, että kysymyksessä on kertaluontoinen rahapula. Esimerkkejä voidaan luetella vaikka kuinka.
Hakematta tulee mieleen, mahtavatko kansalaiset sittenkään olla täysin yhdenvertaiset lain edessä. Sinänsä kansanedustaja Kaikkonen on varmaankin taidoiltaan ja poliittiselta kokemukseltaan yhtä käypäinen henkilö ministeriksi kuin kuka tahansa hänen veroisillaan ansioilla varustettu henkilö, joten en ota tässä kantaa nyt suinkaan Kaikkoseen vaan käytän tilaisuutta hyväkseni kansallisen oikeustilan tarkastelemiseen. Jos tästä kirjoituksesta on nähtävissä kriittistä asennetta, niin täsmennän heti: kritiikki ei kohdistu Kaikkoseen vaan oikeuskanslerin päätösperusteluihin.