Oikeusturvavakuutukset sekä valtion varoista kustannettava oikeusapu ovat aiheita, joista saamme asiakkailtamme tiedusteluja viikoittain. Vaikka termit oikeusturva ja oikeusapu voivat kuulostaa jossain määrin tutuilta, ei asianajotoimiston palveluita ensi kertaa käyttävä henkilö tai yrityksen edustaja useinkaan tiedä tarkemmin sitä, minkälaisista korvausjärjestelmistä on kyse ja mitä oikeudellisten palvelujen käyttämisestä aiheutuvia kustannuksia ne korvaavat ja minkälaisilla edellytyksillä.
Tämän kaksiosaisen blogikirjoituksen tarkoituksena on avata hieman tarkemmin näitä järjestelmiä sekä vastata tyypillisimpiin asianajotoimistomme asiakkaita askarruttaneisiin kysymyksiin. Blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa käytiin lävitse yksityishenkilöiden ja yritysten oikeusturvavakuutuksia ja tässä jälkimmäisessä osassa keskitytään valtion varoista kustannettavan oikeusapujärjestelmän perusperiaatteisiin.
Mitä oikeusapu tarkoittaa ja mitä se kattaa?
Valtion varoista kustannettavasta oikeusavusta säädetään oikeusapulaissa, jonka 1 §:n mukaan ”oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista siten kuin tässä laissa säädetään.”
Kyse on siten vähävaraisten ihmisten oikeuksien turvaamiseksi kehitetystä järjestelmästä, jossa tietyt taloudelliset edellytykset täyttävä henkilö voi käyttää oikeudellista asiantuntija-apua siten, että valtio vastaa hänen puolestaan asiantuntija-avun käyttämisestä aiheutuvista kustannuksista sekä muista oikeudenkäynnistä aiheutuvista kuluista kuten tuomioistuinmaksusta sekä todistajan- ja asiantuntijanpalkkioista. Oikeusapujärjestelmässä on kyse siten oikeusvaltion keskeisestä periaatteesta, jonka mukaan ihmisen mahdollisuus saada oikeutensa toteutetuksi ja saada asiansa käsitellyksi riippumattomassa tuomioistuimessa ei saa estyä hänen heikon taloudellisen tilanteensa vuoksi, vaan ihmisten tulee olla yhdenvertaisia muun ohella oikeuden saavutettavuuden (access to justice) suhteen.
Voinko minä saada oikeusapua?
Oikeusapua myönnetään hakemuksen perusteella joko kokonaan korvauksetta tai omavastuuosuutta vastaan hakijan taloudellisen aseman perusteella. Oikeusaputoimisto arvioi hakijan taloudellisen tilanteen ja varallisuuden sekä laskee valtioneuvoston asetuksessa tarkemmin määritellyllä tavalla hänen kuukausittain käytettävissään olevien varojen eli ns. käyttövaran suuruuden. Mikäli tuo käyttövara jää alle asetuksessa säädetyn rajan 600 euroa, on henkilö oikeutettu oikeusapuun korvauksetta eli valtio vastaa oikeudellisen avun käyttämisestä aiheutuvista kustannuksista henkilön puolesta kokonaan. Jos taas oikeusaputoimiston laskelmien perusteella henkilön käyttövara ylittää mainitun 600 euroa, mutta on alhaisempi kuin 1.300 euroa on henkilö oikeutettu oikeusapuun omavastuuosuutta vastaan eli tuolloin valtio vastaa osasta oikeudellisen asiantuntija-avun käyttämisestä aiheutuvista kustannuksista ja asiakkaan itsensä maksettavaksi jää hänen käyttövaransa suuruuden perusteella määräytyvä prosentuaalinen omavastuuosuus kustannuksista.
Voinko valita itse avustajani?
Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat, mutta mikäli kyse on tuomioistuimessa käsiteltävästä asiasta, voidaan oikeusapulain tarkoittamaksi avustajaksi määrätä myös suostumuksensa antanut yksityinen avustaja eli asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja tai muu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Yksityistä avustajaa on mahdollista käyttää oikeusapuasiassa myös silloin, kun oikeusaputoimiston julkinen oikeusavustaja on esteellinen toimimaan asiassa, julkiset oikeusavustajat eivät työtilanteensa vuoksi ehdi hoitamaan kiireellistä asiaa tai mikäli yksityisen avustajan käyttämiseen on muu perusteltu syy. Tällaisissa tilanteissa oikeusaputoimisto ohjaa asiakkaan kääntymään yksityisen avustajan puoleen.
Miten oikeusapua haetaan?
Mikäli sinulla on oikeudellinen asia, johon tarvitsisit asiantuntija-apua ja arvioit lähtökohtaisesti olevasi taloudellisen asemasi johdosta oikeutettu valtion varoista kustannettavaan oikeusapuun voit ottaa yhteyttä joko julkiseen oikeusaputoimistoon tai mikäli kyse on tuomioistuinasiasta, valitsemaasi yksityiseen asianajotoimistoon. Toimeksiantoa vastaanotettaessa asianajajallasi tai muulla luvan saaneella oikeudenkäyntiavustajallasi on velvollisuus hyvän asianajotavan mukaisesti selvittää se, onko asiakas oikeutettu valtion varoista kustannettavaan oikeusapuun tai onko hänellä asian kattava oikeusturvavakuutus. Asianajotoimisto huolehtii asiakkaan toimittamien tulo- ja menotositteiden perusteella oikeusapuhakemuksen tekemisestä oikeusaputoimistolle, minkä lisäksi ennen varsinaisen hakemuksen tekemistä on myös mahdollista alustavasti arvioida sitä, täyttyvätkö oikeusavun saamisen edellytykset kyseisessä tapauksessa.
Ohesta löydät linkin Oikeushallinnon asiointipalvelusta löytyvään laskuriin, jolla voit tehdä oikeusavun koelaskelman: https://asiointi.oikeus.fi/web/asiointi/koelaskelma